Pahoittelut kuvan laadusta. Muovikuoret nääs.
Eilen Kodin Ykkösessä (webbilinkkiä ei ole enää olemassa) oli käynnissä (vieläkin) konkurssiloppuunmyynti. Päätin mennä sinne 'pelastamaan' CD-levyjä mahdolliselta polkumyynniltä, vaikkakin nytkin niitä sai ostaa puoleen hintaan. Joten Sulo Vilénin tarmolla käsiini jäi 6 levyä.
Näitä levyjä katsellessa tulee mieleen, kuinka pitkän matkan sitä on tullut tehtyä musiikin kuuntelun saralla. Tasan 29 vuotta sitten aloin kuunnella progressiivista rockia. Ja sitä aikaisemmin olin metallimusiikkia kuluttava nuori.
Ennenmuinoin sitä tuli ostettua levyjä pelkästään fanittamisen vuoksi. Nykyään sitä fanitusta on olemassa vieläkin jonkinverran, kuten oikealla alakulmassa oleva Radioheadin tuotos tuossa osoittaa asiasta.
Sitten on olemassa ammatillista (muusikkomaista) kiinnostusta, jota edustaa oikealla keskellä Aviciin levy. Käsittääkseni tämä elektronista tanssimusiikkia sisältävä levy oli aika suosittu viime vuonna ja itse haulaisin ottaa selvää että miksi.
Alanis Morrisetten ja Daft Punkin levyssä näen kultturihistoriallista arvoa, elikä niistä voisi tylysti sanoa, että kuuluu yleissivistykseen.
Duran Duranin levyn tapaukseen liittyy puhdas uteliaisuus, kun muistaa millaista musiikkia yhtye on aikoinaan tehnyt, niin kuulisihan sitä mielellään, mitä muuta he ovat saaneet aikaan. Sama pätee myös Sigur Rósin vokalistin Jónsin soololevyyn.
Se progetarinointi saa jäädä seuraavalle vuodelle, jos sittenkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti